Belpug On Hyvin Epätavallinen Kala

2024 Kirjoittaja: Sebastian Paterson | [email protected]. Viimeksi muokattu: 2023-12-16 13:49

Kalastusakatemia

Jos tunnettu sananlasku sanoo: "Kalastaja näkee kalastajan kaukaa", niin tämä kalastaja - keski-ikäinen mies, näin hyvin lähellä, matkustimme hänen kanssaan samassa junan osastossa. Hänen kuulumisensa kalastajien armeijaan voitiin helposti tunnistaa vaatteista ja kalastuslaatikosta. Sitten nousimme hänen kanssaan bussille ja lähdimme samasta pysäkistä. Lisäksi lahdella he olivat kaksisataa metriä toisistaan.

Se oli jäätynyt aamulla, ja se oli hyvin matala, luultavasti siksi, että se ei purenut kovin hyvin … Ja minä, ei mitään tekemistä, menin junasta hiljaa tutun kalastajan luokse. Esittelivät itsensä: hänen nimensä oli Nikolai. Tutkittuaan mekaanisesti hänen vähäisen saaliinsa - tusina pientä röyhkeä ja vielä pienempiä sulaa - huomasin kalan, joka oli hieman lumen peitossa, noin kymmenen senttimetriä pitkä, muiden pokaalien lisäksi.

Vaikuttaa siltä, että kala on kuin kala, mutta yllättyin ensinnäkin päästä: suuret tummat, hieman ulkonevat silmät ja varsinkin suu - melkein silmästä ja silmästä. Ja vasta kun puhdistin sen lumesta ja näytin paremmalta, muistan vanhan tapaamiseni saman kalan kanssa: se on eelpout! Kala on vähän tai täysin tuntematon useimmille kalastajillemme.

Tämä huolimatta siitä, että eelpout on melko yleinen Euroopassa: se löytyy Englannin kanaalista Itämeren, Barentsin ja Valkoisen meren alueelle. Ja kuten suuressa Neuvostoliiton tietosanakirjassa kirjoitetaan: "Itämerellä sillä on jonkin verran kaupallista arvoa." Tämä pätee pääasiassa Baltian maihin.

Suomenlahdella eoutout tapahtuu pohjoisrannikkoa pitkin Zelenogorskista Primorskiin; etelärannikolla - Lebyazhyen kylästä Seraya Horse -hevoselle ja edelleen länteen. Eelpout tuli laajalti tunnetuksi Pietarin kalastajille 50-luvun puolivälissä, jolloin alkoi massan (sanoisin jopa valtakunnallisesti) sulan pyynti.

Joten mikä tämä kala on? Belduga on ahvenenmeren rannikkokala, ainoa elävä kala vesillämme. Sen tärkein ero muihin nähden on hännän puuttuminen. Yksi evä kulkee kalan runkoa pitkin ylhäältä ja alhaalta, vatsaa lukuun ottamatta. Lyhyet piikkisäteet työntyvät pitkän selkäevän takaosaan. Hyvin pienet lantion evät sijaitsevat suurten rinnan evien edessä.

Eelpoutin runko on vahva, lihaksikas ja tiheä iho, jossa pienet pyöristetyt tai soikeat vaa'at istuvat päällekkäin. Yläleuka ulkonee hieman alemman yläpuolelle, suu on nastoitettu pienillä tylpillä hampailla, leuat reunustavat paksut huulet. Eelpoutin väri on kellertävä tai vihertävänruskea, vatsa on kelta-harmaa, kehossa on tummia pisteitä.

Tätä kalaa ei löydy vain merivedestä, vaan myös erittäin suolattomasta rannikkovesistä. Suuret yksilöt välttävät tosi suolatonta vettä ja joutuvat yleensä Suomenlahden länsiosasta. Lisäksi lähinnä talvella, jolloin makean veden saanti lahdelle vähenee huomattavasti. Eelpoutin elinvoima on hämmästyttävä: jopa vedestä poiketen se pysyy täysin elinkelpoisena useita tunteja.

Se ruokkii pieniä nilviäisiä, äyriäisiä, munia ja muiden kalojen, hyönteisten ja niiden toukkien munia. Pohjimmiltaan eelpout elää kivisillä paikoilla ja hiekkaisella maalla, jossa on zostera-ruohoa ja levää, 20-30 metrin syvyydessä.

Ja vaikka tietosanakirjassa "Animal Life" todetaan, että eelpoutin pituus on joskus 45 ja jopa 60 senttimetriä (ja nämä mitat ovat kaikkien kirjoittajien mainitsemia), en ole koskaan kuullut keneltäkään, että joku olisi tarttunut tällaiseen eelpout-jättiläiseen. Tavallinen kalastajien saalis on 10-20 senttimetrin yksilöitä.

Ja mikä on yllättävää: missään missään painoksessa (mukaan lukien jo mainittu Life of Animals) ei edes mainita tämän kalan painoa. Pituus vaihtelee, mutta painoa ei ole ilmoitettu.

Koska eelpout on elävä kala, naaras (sukupuolinen kypsyys syntyy toisena elinvuotena) kutee ei munia, vaan poikasia. Eri lähteiden mukaan 10-400, mutta useimmiten - 30-70. Lisääntyminen tapahtuu yleensä talvella.

Koska pienet eoutoutit muistuttavat hyvin ankeriaita, rannikkomaiden (erityisesti saksalaisten) kalastajat uskoivat, että juuri eelpout synnyttää pieniä ankeriaita. Tästä syystä eelpoutin saksalainen nimi: "akne kohtu - Aalmutter".

Suomenlahdella eelpouteja voidaan tavoittaa tavallisilla talvikaloilla, jigillä ja koukkuilla, matomatkalla, verimatolla, toralla tai palalla tuoretta kalaa. Useimmiten se tapahtuu, kun pyydetään meille tuttuja talvikaloja: särkeä, röyhelöitä, ahvenia ja etenkin sulaa. Koukkuun tarttunut eelpout yrittää vapautua, sidottu solmuun siiman ympärille ja vetämällä sitä pitkin kuin ikään kuin vedä ulos, vetää koukun suustaan. Tai sekoittaa viivan niin, että et voi purkaa sitä.

Ja tämän kalan poistaminen koukusta on hyvin vaikeaa: sen lihaksikas, kuten kumirunko, vääntyy jatkuvasti ja liukuu käsistä. Luotettavin tapa pitää kalat poissa on pitää sitä kehosi poikki keskimmäisen sormesi yläpuolella ja etu- ja etusormesi alapuolella.

Eelpoutin epäilemätön etu on, että siitä leikatut palat ovat erinomainen suutin muiden kalojen pyydystämiseen. Kiinnitys on tiukasti kiinni koukussa, ei heikene pitkään, joten voit tehdä useamman kuin yhden valun.

Kalastajien keskuudessa eelpout hylätään voimakkaasti saalina. Syyt tähän ovat: ensinnäkin vastenmielinen ulkonäkö; toiseksi, kun lämpökäsitellään, hänen luut muuttuvat huomattavasti vihreiksi; kolmanneksi hän on elävä ("et voi syödä kalaa, joka" pennut "). Mutta tietysti tämä kaikki on puhdasta harhaa.

Valkoisella, tiheällä eelpout-lihalla on hyvä maku ja rasvapitoisuus. Ja Suomessa sitä pidetään lainkaan herkkuna. Paras tapa käsitellä sitä on kuumatupakointi alustavalla altistuksella 20% suolaliuoksessa. Joten saalis eelpout ja hyvää ruokahalua!